Varustelista

Tässä suuntaa-antavat varustelistat retkille ja leireille. Kaikki tavarat tulee pakata yhteen rinkaan, sillä irtonyssäköitä on todella epämukava kantaa. Jokainen tavara tulee nimikoida selvästi. Varusteet on hyvä pakata ensin muovipusseihin ja sitten rinkkaan. Tämä estää varusteiden kastumisen kovassakin sateessa.

Viikonloppuretki

EI käärepaperillisia karkkeja, elektronisia vimpaimia,kännykkää tai parhaita vaatteita.

Leirille lisäksi

Ohjeita varusteista:

Rinkka: Rinkan tulee olla lapselle sopivan kokoinen. Ylisuurta rinkkaa on hankala kantaa. Oleellista on se, etteivät olkahihnat pääse jatkuvasti luisumaan hartioilta. Retkille ei voi lähteä putkikassin tai muovikassien kanssa, joten rinkka tai suuri reppu on kaikista tärkein retkivaruste.

Makuupussi: Makuupusseja on moneen lähtöön. Kämppäretkillä pärjää yleensä perusmakuupussilla. Jossain vaiheessa kannattaa kuitenkin hankkia hieman lämpimämpi makuupussi, jolla pärjää myös ulkona yövyttäessä.

Makuualusta: Makuualustan tärkein tehtävä on eristää kylmä maa. Hyvä makuupussi ei auta, mikäli makuualusta on kehno. Ohuen makuualustan eristävyyttä voi parantaa mm. avaruushuovalla.

Yöpuku: Retkillä ei ole ihan sama missä vetimissä nukkuu. Yleensä sanotaan, että hyvässä untuvapussissa voi nukkua vaikka alasti. Yleensä kuitenkin on huomattavasti mukavampi nukkua yöpuku päällä. Yöpuvun kannattaa olla aina pitkähihainen ja lämmin. Satiiniyöpuvulla ei metsäretkillä tee juuri mitään.

Puukko: Puukon käyttöä harjoitellaan jo sudenpentujenkin kanssa. Hyvään puukkoon kannattaa panostaa. Lapsen puukossa on hyvä olla sormisuojus ja pyöristetty kärki. Puukon kunnosta tulee myös huolehtia ja se pitää teroittaa tarpeeksi usein.

Sadevarusteet: Partiolaiset ovat ulkona säällä kuin säällä. Tämän vuoksi sadevarusteet tulee ottaa jokaiselle retkelle mukaan. Sadevarusteisiin kuuluu takin lisäksi housut ja kumisaappaat.

Ruokailuvälineet: Ruokailuvälineiden tulee retkillä olla sellaiset, että ne eivät mene rikki. Hyvä on siis hankkia kestävä muovilautanen ja muki tai vaihtoehtoisesti pakki. Ruokailuvälineet tulee pakata kangaspussiin. Siten ruokailuvälineet pysyvät tallessa, eivätkä myöskään pääse homehtumaan.

Kerrospukeutuminen: Kerrospukeutuminen auttaa pitämään itsensä lämpimän. Alimman kerroksen tulisi olla ihonmyötäinen, jotta se poistaisi kosteutta mahdollisimman tehokkaasti. Kerrosten väliin tulisi jäädä aina ilmaa, joka eristää kylmää. Siten villapaita on mainio lämmike. Kerrospukeutumisen etuja on myös se, että voit vähentää ja lisätä vaatetta tarpeen mukaan helposti.

Vaihtovaatteet: Etenkin pienille lapsille kannattaa pakata tarpeeksi vaihtovaatteita mukaan. Tärkeimpänä on useammat vaihtosukat. Sukkahousut eivät ole retkillä suositeltavia, sillä märät sukat on helpompi vaihtaa kuin sukkahousut. Mukaan kannattaa pakata aina myös vaihtohousut ja vaihtohansikkaat. Etenkin märällä kelillä toiset hanskat ovat välttämättömät.

Taskulamppu: Taskulamppu voi olla ihan tavallinen. Nykyään myydään myös otsalamppuja, joiden kanssa on helpompi kulkea. Taskulamppuun tulee aina muistaa ottaa varaparistot mukaan. Taskulamppu on retkillä kovassa käytössä ja usein uudetkin paristot hiipuu jossain vaiheessa retkeä. Osasyynä tähän on varmasti myös kosteat ja taskulampulle rankat olosuhteet