Uutiset
Uutissivua seuraamalla pysyt ajan hermoilla. Luvassa taatusti tuoreimmat tiedot.
Uutisia
20.1.2012Sarastekirjeet, Hehku ja jäsenmaksut 2012 postitettu
Jos et saa viikon 4 aikana postia lippukunnalta niin tarkistathan että lippukunnalla (jäsenrekisterivastaava laura.koivisto@hespartto.fi) on oikeat osoitetietosi. Muistathan myös maksaa lippukunnan jäsenmaksusi pikaisesti.
12.1.2012Partiotamineiden kuvitustalkoot
Uudistuvien partiotuotteiden kuvitustalkoisiin ehtii vielä osallistua. Tammikuun loppuun asti Martti Koskela Suomen Partiolaisissa ottaa vastaan sekä sähköisesti että perinteisellä postilla tulleita ehdotuksia keväällä julkistettavien tuotteiden grafiikoiksi. Kuvituksia voi tehdä omalla ajalla tai partiokokouksessa. Varsinaisia taiteellisia taitoja ei vaadita: tärkeintä on, että saamme jujun päästä kiinni. Myös tekniikka on vapaa, kunhan lopputuotos mahtuu A3-kirjekuoreen tai 10 MB sähköpostiin. Lisätietoja
linkistä.
12.1.2012Kesän 2012 partioleirien ja -matkojen stipendit haussa nyt!
•Pääkaupunkiseudun Partiolaisten stipendirahaston varoista voidaan myöntää stipendejä pääkaupunkiseudun partiolaisille kotimaassa tai ulkomailla pidettäville leireille, kursseille ja tapahtumiin osallistumiseksi.
•Stipendi on aina haettava ennakolta - stipendejä ei myönnetä takautuvasti.
•Piirileirin osallistumismaksua varten myönnetään stipendejä sosiaalisin perustein.
•Stipendit tulee hakea 14.2.2012 haussa.
•Ohjeet ja lomakkeen stipendin hakemiseen löydät linkistä.
9.1.2012Taikatalvi tuli
Talvileiri Taikatalvi on onnistuneesta takana. Taas kerran luonnonvoimat meinasivat estää pääsyn kämpälle ja sieltä pois. Sen verran paljon oli roikkuvia puhelinlankoja ja kaatuneita puita tiellä. Tällä kertaa ei tarvittu vpk:n apua mutta onneksi Laukkasten paku oli paikalla. Leirille pystytettiin tietysti puolijoukkueteltta ja siellä päästiin jopa nukkumaan. Samoajat testasivat varmuudeksi myös hätämajoitteen tekoa. Ohjelmassa oli myös mm. kaste- ja sukkulamatoihin liittyvää näkkärin pilkkomista ja kukkien askartelua ja pölyttämistä... Illat olivat pimeitä ja niitä valaistiin mm. Muumidiscolla. Johtajien mieltä lämmitti kämpän uusi hieno kaasuliesi (kiitos Topi!), sen nimettiin Ganoniksi. Katso galleriasta kuvia leiriltä.
4.1.2012Ei suksia mukaan talvileirille, muistakaa kumisaappaat!
Lunta on siunaantunut niin heikosti, että talvileirille ei tarvitse ottaa suksia mukaan. Muistakaa sen sijaan pakata kumisaappaat sekä vedenkestävät housut ja takki!
Leirikirjeet varusteluetteloineen voi lukea talvileirin tapahtumasivulta.
Uutisarkisto
13.12.2011Äänestä piirustuskilpailun voittaja!
Hehkun piirustuskilpailu on vihdoin edennyt äänestysvaiheeseensa! Katso piirrokset galleriasta. Äänestää voit lähettämällä piirroksen ohessa mainitun numeron sähköpostitse osoitteeseen hehku@hotmail.com. Paras työ palkitaan!
Osa piirroksista julkaistaan myös tulevissa Hehkuissa.
12.12.2011Joulujuhlassa oli tunnelmaa
Sunnuntaina vietetyssä Tösin ja Hesparton yhteisessä joulujuhlassa oli hauskaa ohjelmaa ja tietenkin tarjolla riisipuuroa. Ohjelmaan kuului mm. ansiomerkkien jakoa, leikkejä ja joululauluja. Lue lisää tapahtumasta Hesparton blogista! :)
9.12.2011Talvileirikirjeessä painovirhe, paluu leiriltä su 8.1.2012
Talvileirikirjeeseen on iskenyt valitettava painovirhe. Paluu leiriltä on sunnuntaina 8.1. eikä sunnuntaina 9.1. kuten kirjeessä väitetään.
Tervetuloa leirille!
9.12.2011Hiipivän Haamun voitto Hesparttoon
Hesparton kisavartio Linja 8 otti A-sarjan voiton vuoden 2011 Hiipivässä Haamussa. Loistavaa Hespartto menestystä täydensi Hippiäisten upea 11. sija.
Onnea myös Töseille kisan parhaasta rastista.
Lisää tunnelmia kisan nettisivulta.
9.12.2011Sunnuntaina 11.12.2011 Partiokirkko ja joulujuhla
Tänä vuonna partiokirkko ja joulujuhla järjestetään Töölön kirkossa 11.12. Kirkko alkaa entisistä vuosista poiketen vasta kello 12.00. Kirkon jälkeen vietämme joulujuhlaa uudella kololla (tykistönkatu 8). Tervetuloa mukaan!
23.11.2011Myyjäisten vetonaulana lohisoppa
Hespartto järjesti varainhankintamielessä myyjäiset lauantaina 26.11.2011 kulttuuritalo Sandelsissa. Myyjäisten vetonaula oli tälläkin kertaa Kikin ja Kirin kuuluisa lohisoppa. Myös muut herkut kävivät kaupaksi. Kiitos kaikille osallistuneille ja ostoksilla käyneille.
23.11.2011Adventtikalenterit menivät hyvin kaupaksi Hyvän tahdon torilla
20.11. sunnuntaina neljä reipasta Hesparttoa pystytti myyntikojun Senaatintorille myydäkseen adventtikalentereita. Ja kyllä ne menivätkin hienosti kaupaksi! Ennen kuin koju oli edes pystyssä, oli meille jo meilkein jonoa. Kiitos myyjille ja ensi vuonna uusiksi. :)
Lue juttu tästä (ja monesta muusta kissanristiäisestä) myös
blogista. :)
21.11.2011Omenoiden Ressu-retkellä ulkoiltiin kauniissa säässä.
Seikkailijajoukkue Omenat retkeili Kämpällä Ressu-teeman merkeissä. Retkellä tietysti mm. pelattiin pesistä ja tehtiin retki ´vuorelle´ jossa syötiin suklaakakkua. Lisäksi ehdittiin mm.- askarrella heijastimia myyjäisiin. Kuvia retkeltä löytyy galleriasta.
18.11.2011Teho-osasto '11 kuvia!
LPK-redu Teho-osasto '11 kuvat nyt blogissa, seuraavan linkin takana (kunnes tekniikan ihmelapsi onnistuu saamaan ne galleriaan :D):
https://picasaweb.google.com/100394980861856131009/LPKReduTehoOsasto11283011#
16.11.2011Johtajahuoltoa luvassa itsenäisyyspäivänä!
Hesparton ja Tösin aktiivijohtajien itsenäisyyspäivän iltamat viihtyisässä kaksiossa Soukassa (Soukanahde 4 A 13) klo 17-. Kaikki ryhmänjohtajat ja muut aktiivit tervetuloa! :) Kutsut postitetaan pian, mutta käykää sitä ennen pikapikaa forumilla ilmoittamassa pääsettekö paikalle.
9.11.2011Sarasteen ennakkotehtävänä ovat Sarastepurkit
Jokainen Sarasteelle osallistuva pääkaupunkiseudun lippukunta piilottaa omalla toimialueellaan marras-joulukuun aikana sarasteboxin (lodjun ja geokätkön sekoitus) ja boxin sijainnista jätetään vihje Sarasteen nettisivuille. Tammikuusta alkaen saa sitten nettiin tulevien vihjeiden avulla ruveta etsimään muiden lippukuntien piilottamia kätköjä! Aikaa on aina Sarasteen alkuun saakka (eli kutakuinkin 30.7. asti) ja kolme eniten kätköjä löytänyttä lippukuntaa palkitaan Sarasteella. Lisäksi kaikki ainakin 15 kätköä löytänyttä lippukuntaa saa palkinnon.
Parasta tässä on se, että kätköjä voi etsiä joko ryhmissä (loistavaa ohjelmaa kokouksiin!) tai itsenäisesti matkalla mummolaan (jos mummo vaikka sattuu asumaan jonkun lippukunnan kätkön lähellä). Jokainen meistä voi siis tuoda kunniaa Hespartolle, ja oman perheenkin voi vetää mukaan tähän jännittävään salapoliisitouhuun.
Lisätietoja Sarastepurkin kätkemisestä luvassa lähiaikoina ja etsintöjen aloittamisesta lähempänä uuttavuotta. :) Olkaahan kuitenkin valmiina leikkimään etsiviä, sillä tokihan me haluamme lippukunnallemme mainetta ja kunniaa! Tähtäimessä on tietenkin löytää niin monta että voitamme kisan! :)
7.11.2011Hiipparissa hesparttoja niin kisaajina kuin rastimiehinäkin
Sunnuntaina 6.11. Hespartto oli komeasti edustettuna Hiipivässä haamussa niin itse kisaajien puolella kuin Kumpulan kasvitieteellisessä puutarhassa Tösin poikien suunnittelemalla rastillakin. Kisaajilla oli toivottavasti hauskaa, rastimiehillä ainakin oli. :)
4.11.2011Hespartto osallistuu piirileiri Sarasteelle!
Ensi kesän kuumin tapahtuma on piirileiri Saraste, joka järjestetään Evolla 30.7.-7.8.2012. Hespartto on tietenkin mukana tässä huipputapahtumassa, josta lisätietoja lippukuntalaiset saavat sitä mukaa kun niitä Hesparton yhteyshenkilölle eli Sarastajalle (Jenni Herold) ilmaantuu. :)
Malttamattomimmat voivat tutustua leiriin Sarasteen nettisivuilla: http://www.saraste2012.fi/.
Jotta kesän odottaminen ei tuntuisi liian raskaalta, on leirikuumetta mahdollista lieventää nyt marras-joulukuussa ennakkotehtävien parissa. Ennakkotehtävät ovat Saraste-kätköjä, joita kukin lippukunta pääsee piilottamaan omalle toiminta-alueelleen.(Vähän niin kuin aarteenmetsästystä. :))
Tammikuussa päästään etsimään muiden lippukuntien kätköjä! Lisätietoja luvassa ensi viikolla.
Kaikki siis pikapikaa merkitsemään tämä tapahtuma kalentereihin!
2.11.2011LPK-retki Teho-osastolla nähtiin verta ja ambulanssi
... ja paljon muutakin! Syksyn ensiaputeemainen lippukuntaretki Teho-osasto '11 Partiopoukamassa oli täynnä tiukkoja tilanteita, ensisiteitä, kolmioliinoja ja hurjannäköisiä (maskeerattuja) vammoja. Nuorisomme selvisi hienosti lauantain ea-rastiradoista ja yöllinen onnettomuusrasti se vasta menestys olikin! Pääsimme tutustumaan ihkaoikeaan ambulanssiin ja kaksi meistä teki myös lähempää tuttavuutta tyhjiöpatjan kanssa. Kiitos hienosta retkestä kaikille siellä olleille! :) (Lue myös juttu redusta Hesparton blogista, jonne liitetään pian myös lisää kuvia. :))
2.11.2011Syysvuosikokous pidetty – katso tuleva hallitus!
Hesparton sääntömääräinen syysvuosikokous pidettiin 1.11.2011 uudella kololla. Kokouksessa vahvistettiin toimintasuunnitelma, talousarvio, jäsen- ja kannatusmaksut ja retkimaksut vuodelle 2012.
Vuoden 2012 lippukunnanjohtajaksi valittiin Aliisa Koivisto, apulaislippukunnanjohtajaksi Katri Nyyssönen, sihteeriksi Jenni Herold sekä hallituksen jäseniksi Salla Heiskanen ja Pinja Korvenoja.
Kirjanpitäjäksi valittiin Kirsti "Kiri" Koivistoinen, taloudenhoitajaksi Johanna "Johis" Airola, toiminnantarkastajiksi Sari Vannela ja Aija Lehtonen sekä varatoiminnantarkastajiksi Oona Lassila ja Anja Kiviluoto.
Onnea kaikille valituille!